Muutama sananen Gran Turismo -pelisarjasta

Gran Turismo - sarjan uusin osa, PS4-käyttäjien jo pitkään odottama Gran Turismo Sport näkee virallisen julkaisunsa aivan näinä päivinä, ja tämän kyseisen pelin beta-kokeilu kirvoitti minut jälleen kirjoittamaan sanasen tai kaksi. Palaan kyllä hyvät lukijat, ihan tosi-elämän kulkineisiin jatkossa, aina kun inspiraatio iskee, mutta tämä piti saada sanottua samantien, kun ajatus kypsyi.


Muistettahan 90-luvun hienot hetket, kun täysin mullistava, intohimolla ja valtavalla fanituksella tehty autopeli nimeltä Gran Turismo ilmestyi alkuperäiselle playstationille? Peli jossa oli julmetusti erilaisia autoja tuunattavaksi, osa käytettyinä, osa uusina, ja viilaamista vaikka kuinka. Peli jonka musiikista vastasivat autojen ja ajamisen äänien lisäksi bändit kuten Garbage, Blur, Placebo, Terrorvision jne. Ja taisipa joku David Bowienkin biisi olla seassa. Peli jossa oli särmää, ja jota oli helppo lähestyä, mutta pelaamiseen pystyi uppoamaan tuntikausiksi, kun autojen maailma imaisi pienen ja vähän isommankin bensalenkkarin mukanaan. Sama jatkui sarjan toisessa osassa, jossa autojen määrä oli nostettu jonnekin kuudensadan? tuntumaan. Pelit olivat teknisesti näyttäviä, mutta todella pelattavia, niin ohjaimella kuin ratillakin, ja aidosti hauskoja.

Kolmannen osan myötä hypättiin jo PS2-aikakauteen, ja jälleen oli grafiikat ja viimeistely hienoa, mutta jotenkin tuntui, että tunnepohja alkoi jäädä insinöörimäisen viileyden jalkoihin. Peli kuitenkin vielä tyydytti odotukset, vaikka autojen määrä olikin huomattavasti vaatimattomampi kuin aikaisemmissa osissa. Neljäs osa yritti puhaltaa vanhaa henkeä takaisin julmetun mittavalla autoarsenaalilla, ja vaihtoehtoisella b-spec - tilalla, jossa sai toimia tallipäällikkönä.

Viidennen osan kohdalta itselle oli alkanut keräytyä jo kovia pelin ollessa ensimmäinen täysiverinen versio PS3- konsolille. Etenkin kun Xboxille ilmestynyt Forza oli tuonut ajamisen ilon ja hauskanpidon takaisin pelikonsolien maailmaan. Kehityskustannukset olivat pelin kehittäjien mukaan olleet valtavat, ja hype peliä kohtaan oli kohtuullista, autojen määrä riittävä ja julkaisusta piti tulla jotain todella mahtavaa. Ainakaan omasta mielestäni tässä ei onnistuttu. Tuloksena oli viileä ja etäinen peli, jossa esiteltiin hienoja autoja, ja teknisesti todella upeita grafiikkoja, mutta joka oli ajamisen ilossa ja fiiliksessä laimentunut soundtrackinsä mukana. Olin todella pettynyt, mutta uskoin vielä sarjan parantavan otettaan etenkin, kun Forza-sarja paransi entisestään erinomaista fiilistään.

Kuudennesta osasta ostin itselleni vielä erikoisversion, odottaen sen vihdoinkin löytävän takaisin juurilleen, ja ottavan oppia Xboxilla mellastavasta kilpailijastaan, mutta ei. Tuloksena oli jälleen teknisesti mahtava, mutta täysin tylsä, laimea ja sieluton teos, joka on vain yksi autopeli monien joukossa. Vaikutti vahvasti siltä, että kehittäjä Polyphony Digital oli yksinkertaisesti vain paisunut liian suureksi, ja ajautunut pois siitä sielukkuudesta, mikä tuikki alkuperäisissä peleissä.

Nyt kun PS4 sai ensimmäisen Gran Turismonsa, Gran Turismo Sportin, josta ilmeisesti kaavaillaan jonkin sortin kilpasarjaakin, on tullut selväksi, että GT:n kehittäjät ovat todellakin unohtaneet alkuperäisen intohimonsa, ja sarja on menossa hienosti toteutettujen ratasimulaattorien suuntaan, joissa ainoa oikea tapa pelata on hommata viimeisin ratti ja kehittää joku laadukas kilpapenkki telineineen, jotta paketista saa kaiken irti. Ohjaimella on turha lähteä pätemään, se on vain puuhastelua varten, eikä enää ole vanhaa corollaa rakennettavaksi nato-ohjukseksi, eikä enää tunteja parhaan tekniikkakombinaation ja säätöjen löytämiseksi.

Se on surullista, kuin suunnittelun paisuessa ajamisen ilo saadaan hukattua ihan mistä tahansa. Taidankin alkaa säästämään Xboxin seuraavaan sukupolveen ja uuteen Forzaan.. onpahan talven kylmimmiksi hetkiksi mukavaa pelailua, PS4:llä kun sitä ei saa kuin totisen simulaattorin muodossa.

Katto auki apinat! Siksi sitä sanotaan avoautoksi syystä, ja se on elämänlaatua parantava hankinta.

Takaisin kuin selkä! Nyt on allekirjoittaneella taas uutta virtaa kirjoitteluun, joten aloitetaanpa ajankohtaisella asialla näin keväälle: Avoautot ja niillä ajaminen.

Avoauton hankintaa on vaikea perustella millään järkisyyllä. Varsinkaan ihmisille, jotka eivät suhtaudu autoihin intohimolla. Heidän mielestäänhän on kyse vain narsistisen ihmisen näyttäytymisenhalusta eikä mistään muusta. Niissähän on niin pieni takakonttikin, ja ne on epäkäytännöllisiä, kun sinne ahtaalle takapenkillekin on niin vaikea kiivetä. Näitä tarinoita on allekirjoittanutkin kuullut eräänkin kerran. Mitäpä niistä, "vihhaajat vihhaa, ja puupäät huuteloo!". Avoauto on elämänlaatua parantava hankinta niille, jotka autoista pitää. Mielellään auton pitää vielä olla perinteinen, takavetoinen urheiluauto, mutta perheen, taikka käytön asettamien rajoitteiden valossa ymmärrän hyvin kyllä avo-saabit ja audin nelossarjalaisetkin yms. tyylilajin edustajat.

 Avoautossa pääset nauttimaan ajamisesta paljon intiimimmin, haistaen luonnon, kuullen ympäristön ja ollen enemmän läsnä. Olet paremmin osa Suomen kevättä, kesää, ja syksyn iltoja. Siitä tulee hyvä mieli, ja se vie mielen pois arjen askareista. Piti itseasiassa selata läpi vanhoja autoilukuvia itsestäni, enkä löytänyt yhtään kuvaa, jossa en hymyilisi, kun istun avon ratin takana.

Avoautoilu pitäisi suorastaan merkitä terapiamuodoksi alakuloisuuteen. Se on suorastaan loistava keino paeta arjesta. Avoautoillessa ei myöskään koe samalla tavalla liikenneraivoa kuin arkisessa kurvailussa, koska avon kanssa on harvemmin kiire. Ehdit perille vähän myöhemminkin, ja usein matka on tärkeämpi kuin määränpää.






 Avoautojen määrä Suomessa on selkeästi yleistynyt, mikä on hyvä asia, mutta yksi asia on kaihertanut itselläni jo huomattavan tovin seuratessani kanssa-avoilijoita liikenteessä. Samaan asiaan taisi puuttua aikoinaan myös Topgear Finlandin Raimo Tengvall, lähes yhtä närkästyneenä. MIKSI IHMEESSÄ NIILLÄ AUTOILLA AJETAAN KATTO VISUSTI YLHÄÄLLÄ?!?!?

 Avoautoilu on asennoitumiskysymys, jos sellainen hankitaan, niin se on tehty sitä varten, että sillä vedetään katto alhaalla. Jos tämä on jotenkin vaikeaa ymmärtää, niin pitäisikö keskittyä vain niihin umpimalleihin? Itse olen havannoinut useampia tapauksia jopa pienellä kotipaikkakunnallani, että katto ei laske juurikaan koskaan, oli keli mikä tahansa. Tämä ei vaan mahdu omaan päähäni, että miksi niin on, se autohan on tehty ajettavaksi katto alhaalla, ja useimmat näyttävät vieläpä aika rumilta se katto ylhäällä. Keleistä se ei voi olla kiinni, koska ainakin omakohtaisesti jo 80-luvun tuotoksissa on tullut todettua, että aerodynamiikka pitää sateen pois ja lämppäri on riittävä jopa pikkupakkasille asti. Henkilökohtaisesti olen ajanut katto alhaalla Kuusamosta Naantaliin ja takaisin pohjoiseen, yhteensä n. 1500 km katto alhaalla, ja matkalle sattui aurinkoisien päivien lisäksi ukkosmyrskyä, tuulta ja pölyä, ja kaikki pysyi auton ulkopuolella.

Katto kiinni ajaminen on vähän sama asia, kun olisit ostanut itsellesi erinomaisen ruoan ja syömisen sijaan pakastanut sen, ja söisit valmisruokakopiota aiheesta, katsellen pakastinta, että olisihan sitä aitoakin tarjolla, mutta minä vedän tätä. Ei voi käsittää.

Toisaalta, kukin touhuaa tyylillään, jotkut ilman, mutta yksi asia on aivan varma. Minun avo ei liikenteessä näy muuta kuin katto yhdessä asennossa, siinä ainoassa oikeassa, alhaalla. Tulette myös huomaamaan, että kuskin naamalta ei hymy hyydy.

The Zero F**ks Given RX-7, auto jota harrastajan pitäisi vihata?

Yleensä olen klassikkoautojen kohdalla sitä mieltä, että niiden sielua ei saa muuttaa, koska silloin katoaa olennainen osa kyseisen auton viehätystä. Tämä RX-7 olkoon poikkeus sääntöön.  Auton on rakentanut 19-vuotias poika vanhempiensa pihalla, ja tulos on niin ruma ja röyhkeä, että se on upea!

Lyhyt ja vihainen ennustus autoalan osalta tästä vuodesta.

Asiat autoalalla eivät ole paljoa muuttuneet viimevuotisen aiheesta kirjoittelun jälkeen, joten en rupea rakenteista avautumaan enää tällä kertaa. Esitän ainoastaan karun ennustukseni tästä vuodesta. Tänä vuonna tullaan Suomessa myymään 98 000 kappaletta uusia autoja, ja autoala tulee menettämään n. 1000 työpaikkaa erilaisten fuusioiden ja konkurssien myötä, kun tappiollinen kauppa alkaa tipputtamaan ketjuja pois leikistä.

On hienoa, että valtio jatkaa edelleen sokeana eteenpäin, tappaen taas yhden alan jolla olisi tarvetta kehittyä, jotta saataisiin oikeasti autoilun kannalta vihreämpi ja turvallisempi Suomi. Samalla liikenneministeri Kyllönen suunnitelee muuttavansa Itä-Suomea pikkuhiljaa sorateiksi kun määrärahat eivät riitä teiden kunnossapitoon.

Mihin ihmeeseen ne rahat tästä autoilijoiden riistosta sitten menevät? Niiden huuhaa-työryhmienkö ylläpitämiseen vaiko minne? Siellä Ollilan Jormat ja muut kalliit konsultit pohtivat jotain satelliittipaikannuksia ja sakotuskäytäntöjä, kun maassa vanhenee autot, häviää työpaikat, ja tietkin menee soralle?! Olisiko aika herätä, vaikka alkaakin olla jo liian myöhäistä?

Suomessa tarvitsisi myydä n. 250 000 autoa vuodessa, että autokantamme nuorenisi. Tämä siitäkin huolimatta, että osa harrastekalustoa myydään jo nyt ulkomaille klassikkoajoneuvo-huutokauppojen kautta, kun meillä ei ole harrasteajoneuvoille muuta autoluokkaa kuin museoautoluokka, jonka kriteereihin 80 % harrastepeleistä ei mene..

Me todellakin olemme sarvikuonojen maa...

Missä vaiheessa autoiluun on kuulunut tylsyyden ylistys?

Vuoden auton tittelin Euroopassa sai tänä vuonna Vw Golf. Kyseinen auto palkittiin myös "vuoden auto maailmassa" - tittelillä New Yorkin autonäyttelyssä. Euroopassa Golf sai yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin toiseksi tullut Subaru BRZ/Toyota GT86. Murskavoitto siis.
 Car of The Year -tuomaristossa Suomea edusti Tekniikan Maailman päätoimittaja Velimatti Honkanen, joka äänesti enemmistön tapaan voittajaksi Volkswagen Golfia. ”Volkswagen voitto ei sinällään yllätä, mutta sen ylivoimaisuus hämmästytti. Volkswagen on vienyt Golfissa tylsyyden kohti täydellisyyttä. Auto ei herätä suuria tunteita, mutta siitä on vaikea löytää mitään moitittavaa”, Honkanen kommentoi. Samaa virttä tuntuu veisaavan moni muukin raadin jäsen. Hyvin tehty, tylsä, ja monipuolinen. Vähän niinkuin suomalainen einesateria, ei tarjoa elämyksiä, eikä juuri makuakaan, mutta uppoaa lähes kaikille. Varmasti hyvä perusauto, eihän siinä mitään.

Vuoden auto, varmaan usemmankin..

 Itselläni herää kysymys,, että missä vaiheessa valintakriteerinä on ollut tylsyys?! Mielestäni vuoden auton pitäisi ilmaista innovaatiota, suunnittelun riemua, ajamisen iloa, jotain mullistavaa, piristävää, herättävää, jotain uutta autoilun maailmaan, eikä missään nimessä vanhojen juttujen toistamista uudella kaavalla! Finalistit osoittavat, että valintoja ovat tekemässä jämähtäneet ja aika mielikuvituksettomat tahot, sillä kanditaattien joukossa olisi ollut kiinnostavampiakin vaihtoehtoja.
 (kanditaatit näet täältä : http://www.caroftheyear.org/candidates/2013_1/coty ) 

Oma valintani kaikkien kanditaattien joukosta olisi ollut Opel/Vauxhall Adam. Opel onnistui tekemään persoonallisen pikkuauton, josta lähes jokainen saa muokattua mieleisensä. Autossa on persoonallisuutta ja pirteyttä, ilman, että se ratsastaa menneellä maineella tai vetoaa nostalgiaan. Autossa on kuitenkin vastaavanlaista karismaa kuin minissä ja fiat 500:ssa. Mallinimi on ehkä vähän mauton, ja värivalikoimassa on käyty nimissä jämävitsien kaatopaikalla, mutta onnistuneesti. Itselläni ainakin hymähdytti ja toi tahattoman hymyn naamalle lukiessani väreistä joiden nimiä ovat mm. "I'll be Black", "Saturday White Fever", "Purple Fiction", "Greenspotting", "James Blonde" jne. Autossa on lähes loputtomasti yksilöintivaihtoehtoja, joten tyyliltään siitä saa varmasti mieluisen. 

Moraalinen voittaja.

Tuoko auto muuta uutta automaailmaan paitsi loputtoman yksilöllisyyden mahdollisuuden? Ei oikeastaan, eikä sitä saa edes eritysen tehokkaalla moottorillakaan. Se mitä se tuo kuitenkin on erittäin tärkeää. Se uskaltaa olla pirteä ja erilainen, maailmassa jossa kehoitetaan olemaan tylsä ja harmaa. Toivonkin koko sydämelläni, että Opel uskaltaa laittaa autoon vielä OPC Corsan moottorin. Teknistä estettä asialle ei ole, koska auton etuosan komponentit ovat samoja. 180 heppainen, persoonallinen pikkuauto, kuulostaa houkuttelevalta! 

Autotehtaiden maanantaikappaleet ja muita kansantaruja

Seuraavan tekstin muusana on toiminut toimittaja Anna Mård, ja hänen kirjoituksensa ”Autokauppiaan armoilla”, joka on julkaistu Taloussanomat.fi-sivustolla 8.3. (Kolumni löytyy osoitteesta http://www.taloussanomat.fi/kolumnit/2013/03/08/autokauppiaan-armoilla/20133572/145?n=1) Suosittelen lukemaan Mårdin kolumnin ennen tämän tekstin lukemista.

Autotehtaiden maanantaikappaleet ja muita kansantaruja

Jokainen meistä on varmasti kuullut, miten joku tuttumme on ostanut auton, joka on ollut todellinen vikapesäke jo tehtaalta tullessaan. Kaikki tuntuu hajoavan ja vikaa sekä korjattavaa on ympäri autoa. Kuskin ikkuna, pumppusuutin, ilmastointi, ajovalojen korkeussäätö, taka-akseli, katalysaattori, jarrut, vaihdelaatikko, takalasin lämmitin, oikean puoleisen sivupeilin sähkösäätö, äänimerkinantolaite eli töötti, tuulilasi, käsijarru, bensatankin korkki. Nämä viat ilmestyvät kuin tyhjästä ja tuntuu, että auto seisoo aina vain korjaamolla saamassa valohoitoa. Kuntoon sitä ei saada. Yksi asia on kuitenkin varma. Rahaa palaa ja paljon. Näitä yksilöitä kutsutaan harmaan suomalaisen kansamme keskuudessa nimellä maanantaikappale. Tämä kirjoitus kertoo siitä miten maanantaikappaleet syntyvät.

-----------------------------------------------

Joka kuukausi kaikilla autotehtailla on yksi päivä, jolloin pitää päästä epäkurantista tavarasta eroon. Tämä päivä on hieman hämäävästi oikeasti torstai. Mielellään kuukauden kolmas torstai. Tätä epäkuranttia tavaraa on jäänyt hyllyihin kilometrikaupalla. Se on tullut alihankkijalta uutena ja valmiiksi merkittynä punaisella tarralla. Tämän tarran merkitys on ilmoittaa, että osa on viallinen. Sitä ei kannata palauttaa alihankkijalle takuuseen, vaan se kannattaa laittaa markkinoille meneviin autoihin, koska epäkurantin erän toimittanut alihankkija subventoi hankintahintaa. Yleisesti alennus on 2,7% tuotteen verottomasta hankintahinnasta. Ranskalaisilla merkeillä se on 3,3%. Japanilaisilla on ollut epäonnea, he ovat onnistuneet neuvottelemaan ainoastaan 0,8% alennuksen. Tästä syystä he hankkivat maanantaiosia vähemmän kuin esimerkiksi ranskalaiset kollegansa.

Tuona torstaina työt alkavat kuten normaalistikin. Otetaan linjalta uusi alusta ja ruvetaan liimaamaan ja ruuvaamaan uutta osaa kiinni. Kahvitauko on saman mittainen kuin muinakin päivinä. Työhön menee vain vähän enemmän aikaa kuin normaalisti, sillä punaiset epäkuranttiusmerkit pitää irrottaa osista. Joskus tarra on niin tiukassa, että sitä pitää pehmittää isopropyylialkoholilla ja tuolloin sitä roiskahtelee helposti koriosien päälle, joista aiheutuu monet lakkavauriot.

Kun kaikki osat on saatu kiinnitettyä, autolle suoritetaan niin sanottu kevennetty lopputarkistus. Normaalissa tarkistuksessa autoista testataan diagnostiikkalaitteilla kaikki elektroniset yksiköt ja niiden toimivuus. Koekäytöllä tutkitaan imu-, ja pakojärjestelmien mahdollisia vuotoja, polttoaineensyöttöä ja pakokaasuja. Auto koeajetaan. Erikoiskoulutuksen saanut insinööri tutkii seikkaperäisesti jokaisen auton kerrallaan ja hyväksyy tuotteen lopulta, sen läpäistyä tarkistuslistan, jossa on ranskalaisia viivoja enemmän kuin ison suomalaisen pörssiyrityksen johtokunnan kriisipalaverin muistiossa. Kuitenkin tuona kuukauden kolmantena torstaina tuotetestaushenkilöstö on viettämässä pekkaspäiväänsä, sillä pitää sellainenkin olla kerran kuussa. Samoin poissa on myös erikoiskoulutettu insinöörimme. Todennäköisesti kylpylän höyrysaunassa lepuuttamassa hermojaan. Tänä torstaina paikalla on ainoastaan lasinpesunesteen täyttäjät ja heilläkin on käytössään vain nestettä, joka jäätyy +3:ssa asteessa. Tämä neste on hankittu siksi, että alihankkija on myöntänyt siitä alennusta hulppeat 7%. Nestettä laitetaan kuitenkin vain runsas neljännes säiliöön.

Kun ”maanantaikappaleet” tulevat linjalta ulos, ne lastataan kuljetusta varten kuorma-autojen perään. Nämä kuorma-autot on tilattu tätä päivää varten Puolasta. Niiden kuskit ovat ilkeitä, entisiä vankeja, jotka tupakoivat taukoamatta. He laittavat ”maanantaikappaleiden” kylkeen punaiset tarrat, joista ilmenee, että autot eivät varsinaisesti kestä päivänvaloa ja ovat erittäin arveluttavia yksilöitä.

Autot tulevat Suomessa Turun vapaakauppasatamaan. Satamassa tullimiehet ajelevat autoilla n. 22 kilometrin edestä ”pillurallia” pitkin parkkialuetta. Jos menette tutustumaan autokaupassa uusiin autoihin, niin useimmissa autoissa on n. 12 kilometriä mittarissa jo valmiina. ”Maanantaikappaleissa” yli 20 kilometriä. Kun maahantuoja tilaa autolle kuljetuksen myyjäliikkeeseen, tullimiehet laittavat punaisen tarran viereen keltaisen tarran, joka tarkoittaa, että auto on pillurallitettu yksilö, ja kestää vielä vähemmän päivänvaloa kuin lähtiessään tehtaalta.

Olipa autoliike Suomessa missä tahansa, auto saapuu viimeistään seuraavana päivänä liikkeen pihaan. Kun ”maanantaikappeleet” ajetaan kuljetuskärrystä pois on myyjän vuoro antaa kenkää autolle. Hyvin suosittua on esimerkiksi kierrosten pitäminen maksimikierrosluvun rajoittimessa muutaman minuutin ajan, koska se kuulostaa lipevien automyyjien mielestä pirun hauskalta.

Kun pahaa-aavistamaton asiakas tulee kaupoille, hänellä on sydämessään pieni kutina, että joku on vialla. Meillä kaikilla on tämä kyky. Se on osa ns. kuudetta aistiamme. Sitä on tosin mahdotonta havaita psykologisissa testeissä, tai edes hypnoosissa. Se tunne vain on. Myyjä esittelee liikkeen sisällä yksilöä, joka on priimakappale. Loppuun asti tutkittu yksilö, johon ei voi tulla milloinkaan vikaa, sillä siihen on laitettu tehtaan parhaimmat osat – toisin kuin ”maanantaikappaleihin”. Tästä syystä maanantaikappaleen pääsee näkemään vasta luovutushetkellä.

Kaupat tehdään ja sydämessä on tunne, että jokin on vialla. On vain mahdotonta sanoa mistä se johtuu. ”Söinkö jotain outoa aamulla, vai mistä moinen tunne?”. Myyjää hymyilyttää asiakkaan pohdinta. Onhan hän saanut kaupat aikaiseksi. Auto lähtee pihalta huoltoon, jossa sille tehdään käyttöönottotarkistus. Normaalisti siinä käydään jälleen läpi vikakoodit, nestepinnat, rengaspaineet, sekä silmämääräinen tarkistus pintojen osalta. ”Maanantaikappaleiden” tapauksessa tyydytään vain irrottamaan punainen ja keltainen tarra. Joskus liima on kuivunut tiukkaan, joten taas käytetään isopropyyliä – kevyt vaha tarrojen kohtaan piilottaa hetkeksi lakkavauriot. Ja lopuksi auto huuhdotaan muiden autojen pesussa käytetyllä vanhalla pesuvedellä, koska tällöin ei kerry vesilaskua ja liike säästää rahaa. Tämä pesuvesi on usein hiekkaista ja naarmuttaa maalipintaa – siksi luovutushallissa on joskus ”ongelmaa loisteputkivalojen kanssa ja sen takia täällä on hieman hämärämpää”.

Auto poistuu liikkeen pihalta ja perävalot häviävät horisonttiin.

”Kohta se on täällä takaisin, ja kaikki, joille se joskus tuon auton myy!” toteaa myyjä kollegalleen ja levittää lisää Brylcreemiä hiuksiinsa.

-----------------------------------------------

Maanantaikappale? Vai olisiko vika sittenkin ihan jossain muussa?

Bloggaajan huomautus : Kirjoittajana on toiminut vieraileva vakiotähti Matti Mäntynen, itseni ajellessa CrossKartilla typerä virne naamallani.

Ferrarin nimikatastrofi

Ferrari esitteli vihdoin uuden, upean, Ferrari Enzon seuraajan. Autossa 950 heppaa, se kulkee kuin ohjus, sen päästöt ovat pienentyneet, ja silti se näyttää siltä, että se syö aamiaisekseen kettutyttöjä ja pienkarjaa.

Miksi Ferrari nimesi tämän uuden petonsa sitten? - No se on Ferrari LaFerrari!
Mitä ihmeessä Maranellossa on oikein ajateltu?! Ferrari LaFerrari? kuulostaa todella väsyneeltä. Miten ranskalaiset tuon sanovat? Le LaFerrari? Nopeasti tulee mielleyhtymä Lolo Ferrariin, joka toki myös oli järeästi varustettu, mutta, noh, ei kyllä mitenkään sporttinen...  tosin kaukana mielleyhtymissä ei ole La Bambakaan, tai mietintö mieten tämä toimisi millään valmistajalla? Opel LaOpel? Pagani LaPagani? tai Koeniggsegg.. tosin Koeniggseggin kanssa ei toimi mikään muu kuin yksinkertaiset nimet, koska kukaan ei osaa lausua tuota merkkiä. Miltä Ferrarin nimi kuulostaaa kilpailijoihin verrattuna? Mclaren P1, Pagani Huayra, Koeniggsegg Agera R, Lamborghini Veneno, Ferrari LaFerrari? Ei voittoa tästäkään. Ferrarin nimeämis- ja markkinointiosastolla pitäisi varmaan vähentää ryyppäämistä. Aivan kamala nimi.

Le Ferrarin LaFerrari. Kuva Ferrarin PR-materiaalia.