Seikkailu Englannissa - Roadtrip ja erään autoliikeen varaston alkutarina, osa I

Nyt on tässäkin blogissa vaihteeksi luvassa muuta kuin keväistä purnausta. Nimittäin roadtrip Englannista Suomeen keikkakuskina ystävälleni, joka päätti perustaa autoliikkeen. Matkan tarkoitus oli hakea nyt ovensa avanneelle 99 Importille kalustoa ja kyseisen liikkeen omistajalle moottoripyörä. Omistaja Jami oli sopinut autokaupoista etukäteen harrastajien kanssa, valikoiden kohteet kiitettävän tarkasti, poislukien kuljetuskalustoksi hommattu Citröen Relay, joka tummanruskeaa väritystä myöten edusti kaikkea mitä inhoan eurooppalaisissa pakettiautoissa.

Reissu koki heti alkuunsa parit muuttujat, kun herra autokauppiaan ala-arvoisesti asiota hoitava pankin täti petti sovitun aikataulun rahaliikenteen osalta, joten reissuun lähdettiin erinomaisen tarkalla budjetilla ja olemattomalla virhemarginaalilla. Lyhyen varoitusajan reissuissa logistiikka on muutenkin melkoista lennossa improvisoimista, etenkin jos muu porukka lentää Turusta, ja allekirjoittanut pohjoisen vahvistuksena lähtee liikkeelle Kuusamosta.  Tuloksena oli, että Etelä-Suomen osasto, Autokauppias Jami, mr B, ja pariskunta X lensivät Ryanairilla Standstedille ja minä ajoin Kuusamosta Ouluun ja lensin Gatwickin lentokentälle.  Toimintasuunnitelma oli, että pariskunta X hakee pohjoisemmassa olevan MR2 Turbon, ja ajavat majapaikkaan odottelemaan, sillävälin kun minä seikkailen junalla Brightoniin ja tapaan siellä Nissan Skylinen omistajan ja odottelen Jamia ja mr B:tä, jotka keräävät muun kaluston mukaansa matkalla, ja ajamme siitä sitten karavaanina Clacton-At-Sea:hin majoitukseen nukkumaan, ja kokoamaan karavaani Harwichiin ajoa varten. No menikö kaikki niinkuin piti, no eihän se ihan näin yksinkertaisesti sujunut... 

Tässä karkeasti Englannin ensimmäisen päivän matkustusreitti omalata osaltani.

Oma matkani alkoi torstai-aamuna klo 4.30 Kuusamosta, todella "kesäisissä" tunnelmissa. Harmaudessa ja räntäsateessa siis. Matka Ouluun sujui tuplaturbon murinaa kuunnellen, kun puikkelehdin V10 Touaregin perässä Pudasjärvelle asti, loppumatkan itsekseni rauhallisemmin ajellen (virkavallalle tiedoksi, mitään rajoituksia ei tietenkään rikottu). 

Kuusamon kesäaamut, kylmiä, mutta vähälumisia

Oulusta lento Helsinkiin, ja sitten seitsemän tunnin odottelu jatkoyhteydelle, ja pienet torkut, kun olin niin täpinöissäni reissusta, että ehdin nukkua ennen matkaanlähtöä ruhtinaalliset kaksi tuntia. Lentokentällä odotellessani autokauppias Jami ehtikin jo soittaa Englannista, että he myöhästyivät ainoasta bussista haluttuun suuntaan, ja etsivät kuumeisesti vuokra-autoa. Jatkolento Englantiin meni muuten leppoisasti, mitä nyt ilmakuopat herättivät taas torkuilta. Norwegianin koneissa on muuten ilmainen Wi-Fi, joten nörtteillä voi ilmassakin.

Norjalaisin siivin.

Saavuttuani Gatwickiin tiedustelin poikien tilannetta, mutta heillä oli silloin jokin tilanne päällä, enkä saanut aikataulusta oikein mitään selkoa, paitsi sen, että pariskunta X oli turvallisesti MR-2:n ratissa menossa kohti yöpaikkaa. Itse lähdin etsimään junalipunmyyntiä ja törmäsin samalla toiseen auton hakijaan. Kauttaaltaan tatuoitu heppu rupesi juttelemaan minulle yllättäen autonhakureissuistaan Englantiin, kertomalla hyvin värikkäitä kauhutarinoita siitä mikä voi mennä pieleen ja mitä hänellä oli aikaisemmin mennyt pieleen ja kuinka lentokentät kuhisevat taskuvarkaita joita hän tiputtelee ykkösellä jne. Paljastui, että mies oli ollut samassa koneessa ja kuullut minun juttelevan autohakureissusta. Kyseinen herra kertoi, kuinka hänellä kauppa kävi kuin rajuilma, että bemarit oli myytyjä jo ennenkuin hän oli takaisin Suomessa, ja kuinka helppoa niiden hakeminen Englannista oli hänen kaltaiselleen ammattilaiselle, joka teki keikkatyötä ympäri Eurooppaa.  Aikamme tarinoituamme minä lähdin jonottamaan lippua Brightoniin, ja ammattilaisemme jäi arpomaan lentokentän aulaan, kun autoliike, josta hänen piti auto hakea, ei ollut tullut vastaan, eikä vastannut puhelimeen, eikä sähköpostiin, eikä muuhunkaan. Junat toimivat Iso-Britanniassa kyllä mallikkaasti, jos ei oteta huomioon pikakassan yrmeää naamaa ja asennetta, erehdyttyäni kysymään häneltä lippua Brightoniin. Ei ilmeisesti myynyt lippuja kuin Lontoon keskustaan, kun mulkoili ja näytti seuraavaa jonoa. 

Brighton osoittautui miellyttäväksi kaupungiksi, siinä oli samanlainen hyvällä tavalla juntti tunnelma kuin Porissa, ja taksikuskilta kuulin siellä olevan ison musiikkitapahtuman levytyssopimusta vailla oleville bändeille(itseasiassa taksikuski luuli minua jonkun levy-yhtiön agentiksi ensin). Katselin hetken paikan näkymiä ja etsin sopivan ruokapaikan, päätyen paikalliseen American Dineriin.

Brightonin arkkitehtuuria

American Dinerissä oli tunnelma kohdallaan

Vatsa täynnä olikin hyvä vastailla, kun pojat soittivat huolissaan, että mikä kamala rallatus voi kuulua Jaguarin V8-moottorista. Itselleni tuli mieleen lähinnä nokkaketjun kiristäjät, jotka alkupään koneissa olivat tyyppivika. Tämän kerrottuani pojat ajoivat tien sivuun ja tutkivat asiaa tarkemimn. Onneksi kyseessä ei ollut kuin laturin hihan kiristäjän huolimaton kiinnitys hihnanvaihdon jälkeen, yksi pultti oli ehtinyt tippua, toinen tippumassa, ja ainoastaan kolmas pitämässä kiristäjää paikoillaan. Katastrofilta vältyttiin mr B:n kiristäessä moelmmat jäljellä olevat pultit tukevasti kiinni. Tässä vaiheessa pojat olivat sellaisen kaksi tuntia suunniteltua aikataulua jäljessä ja seuraava yllätys olikin, että paketti-sitikan myyjää ei saanut puhelimella kiinni. Pojilla oli onneksi GPS, joten lähtivät suunnistamaan kuitenkin kohti sovittua osoitetta. Minä jatkoin Brightoniin tutustumista menemällä katsomaan Brighton Pier:iä. Ilmeisesti siellä oli yksityistilaisuus, koska minut ohjattiin sieltä aika vauhdilla pihalle tällaisen dialogin jälkeen :

Ihmisköli-turvamies : "Hey you! do you have a bracelet?!"

Minä : "What? I only have this bag with my clothes in it, nothing illegal, if you want to look.!

turvamies : "No, I didn't ask about your bag, DO YOU HAVE A BRACELET?"

Minä : "No? I don't wear any bracelets?" (tässä vaiheessa oli reissua takana jotain 16 tuntia ja en ollut    terävimmilläni)

turvamies(laski varmaan mielessään hitaasti kymmeneen) : " Sir, this is closed for the public, if you want to come here, you need a bracelet with the invitation, COULD YOU PLEASE LEAVE."

Minä : "Ok, have a nice evening!"

Tässä vaiheessa autokauppiaamme soitti, että voisinko mennä Nissan-myyjän, tai paremminkin hänen isänsä luokse jo katsomaan autoa, hän alkoi kuulemma jo käydä kärsimättömäksi. Kävelin vielä hetken ympäriinsä ja katselin kuinka poliisi (tai ambulanssi, oli sumuista) vei jonkun juhlijan lepäämään tai paikattavaksi ja nappasin lennosta taksin ja lähdin etsimään asuntoa saadun osoitteen perusteella. Pienen arpomisen jälkeen osoite löytyikin sumun keskeltä. Auton omistajan, Markin, isä osoittautui itsekin pitkän linjan autoharrastajaksi ja aika kului leppoisasti hänen kanssaan jutellessaan ja auto pikaisesti katsellessa. Sumussa ja pimeässä jäi muutama kosmeettinen pikkukolhu huomaamatta, kun ei kertakaikkiaan nähnyt mitään, mutta teknisesti auto tuntui vahvalta. Tässä vaiheessa pojat soittelivatkin, että matkassa on jälleen vähän muuttujia, he löysivät pakun, jossa oli lappu ikkunalla, että omistaja on kaljalla/ties missä, soittakaa tähän toiseen numeroon, niin hän tulee auton luokse.  Minä keskityin sitten seurustelu-upseerin osaan, ettei skylinen omistajaperhe ihan täysin kypsähdä, olimmehan jo monta tuntia myöhässä sovitusta, ja lisää muuttujia oli tulossa..

Noin tunnin jutustelun jälkeen tuli taas puhelu, että aikataulu viivästyy, Jamin itselleen hakema moottoripyörä oli päässyt keikahtamaan pakettiauton sisällä ja ei ollut tietoa särkyikö mitään tilanteessa. Herra B:n ajaman Jaguarin pysäytti vuorostaan lauma poliiseja ja koirapartio ja alkoivat muiluttaa häntä ja uhkailla putkalla ja matkan loppumisella, kun entisellä omistajalla oli joku vero maksamatta autosta. Tällä ei pitäisi olla vaikutusta, koska meillä oli vientipaperit ja vakuutukset kunnossa, eli verohuolet olivat entisen omistajan asia jos niitä vielä ilmenisi. Poliisit olivat kuintenkin kiinnostuneempia kovistelemaan Herra B:tä kuin katsomaan papereita tai kuuntelemaan puhelimen päähän otettua autokauppiasta. Pitkähkön ja piinallisen tuokion kuluttua pojat pääsivät kuitenkin jatkamaan kohti Brightonia, jossa olivat perillä yö kahdelta paikallista aikaa. Meillä oli jo siinä vaiheessa vähän jututkin vähissä, oltiin keretty puhua Suomen autolainsäädäntö, turismi ja molempien maiden kulttuurit läpi moneen kertaan. Englantilaiset olivat muuten sitä mieltä meidän verotuksesta ja etenkin autopuolen maksuista, että maatamme johtaa mielenvikaiset ihmiset. En voinut kyllä kauheasti väittää vastaan.

24 tuntia matkani aloittamisesta, pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, keskellä kaupunkia, ja julmetussa sumussa. Ajaminen oli onneksi yllättävän helppoa ja Skyline osoittautui ulkonäkönsä alta mukavaksi matkakumppaniksi. Ensimmäisessä liittymärampissa näimme tyylipuhdaan kaadon, kun joku paikallinen hujoppi kanttasi 106 pösöllä ramppia ylös ja kyljelleen, ja seisoi autonsa vieressä sitten tyhmänä jalat lambadaa lyöden. Emme olleet varmoja oliko se humalassa(todennäköisesti) vaiko lyönyt päätään, mutta emme uskaltautuneet pysähtyä, ettei ne samat poliisit tule muiluttamaan koko karavaaniamme..

Sumuisten saarten valtatiet ja Skylinen kierroslukumittarin kosketushäiriö

Matkanteko näytti viimein edistyvän ja lähdimme kehätietä kiertämään ohi Lontoon, päästäksemme majoitukseen pitkän päivän jälkeen... mutta navigaattorillamme oli muita ajatuksia ja se päätti ohjata meidät yölliseen Lontoon keskustaan. Pienen tuumaustauon ja navigaattorin hienosäädön jälkeen pääsimme kuitenkin matkalle oikeaan suuntaan.

Lontoon pilvenpiirtäjät ovat aamuyöstä komea näky, paitsi silloin kun niitä ei haluta katsella..

Kehätiellä Nissanin provosoiva ulkonäkö sai ensimmäisen faninsa, jonkun paikallisen isin BMW:llä ajelevan pallinaaman muodossa. Ajaessamme rauhallisesti letkassa tämä teiden ritari päätti ajaa kromivanteisen -08 320 bemun rinnalleni, tööttäillen, kansainvälisiä käsimerkkejä näytellen ja hätävilkkuja räpsytellen. Siinä vaiheessa yötä alkoi oikeasti tuntua siltä, että olisi pitänyt ajattaa apina tien sivuun ja antaa isän kädestä, mutta olin olevinani huomaamatta koko episodia ja hammasta purren pysyin jonossa.

 Seuraavaksi soi puhelin, autokauppiaamme soittaessa ja nauraessa citröenin varoitusvaloja ja mittareita. Saimmekin tästä lisäyksen sarjaan "kuuluisia viimeisiä sanoja". 

Jami : "Hitto näitä sitikan varoitusvaloja, mulla on muka bensavalo palanut viimeisen tunnin melkein, vaikka mittarin mukaan jäljellä on vielä puoli tankkia!".

Seuraavassa, kaksikaistaisessa, raskaasti rekoin liikennöidyssä rampissa moottoritielle, citröenin diesel loppui. Ajoimme herra B:n kanssa autot syrjään ja pikapalaveri oli paikallaan,  rekkojen suhahdellessa ohitse niin rampista kuin moottoritieltä. Tässä vaiheessa, kellon ollessa 4.30 paikallista aikaa ja itse 26 tuntia liikkeellä olleena, katsoimme, kuinka urhean autokauppiaammekin alahuuli alkoi vähän väpättää, mutta Jami kokosi itsensä pienen puhaltelun jälkeen ja soitti hyväksi kehuttuu Englannin tiepalveluun. Ensimmäisellä puhelulla meinasivat, että tulevat katsomaan, mutta soittivatkin sitten, että hakekaa itse dieselinne. Jamin puhalteli hetken, jotta diplomatia säilyisi, ja soitti uudemman kerran sinne, jolloin he suostuivat kertomaan, missä lähin bensa-asema sijaitsee. Ironista kyllä, asemahan sijaitsi juuri toisella puolella moottoritietä, mutta lähin kääntöpaikka oli 7,5 kilometrin päässä. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun herra B mukaan navigaattorin kanssa ja Nissanin turbo-kuutonen muristen etsimään bensistä, joka kohtuullisen helpolla löytyikin. Paikkaa pitivät ystävälliset intialaiset herrasmiehet jotka palvelivat, vaikkei asema tainnut virallisesti auki ollakaan ja uuden kanisterin kanssa pääsimme paluumatkalle pakun ja Jamin luokse. Tällävälin paikalle oli löytänyt hinausauton kuljettaja, joka oli sitä mieltä, että olimme vaaraksi liikenteelle ja meidät pitäisi hinata pois. Minun jutellessani hänen kanssaan, pojat alkoivat pukkaamaan dieseliä pakuun ja toivoimme parasta. Hinausauton kuljettaja osoittautui hyvinkni reiluksi kaveriksi, kun kuuli seikkailuistamme ja ohjasi jopa vähän liikennettä ja jäi laittamaan turvakeilat paikalleen kun lähdimme taas kohti yöpaikkaamme.

Loppumatka sujui kommelluksitta, jos ei herra B:n nukahtelua jaguarin ratissa lasketa ja olimme reippaina perillä 7.20 paikallista aikaa, eli 28 tuntia 50 minuuttia sen jälkeen kun olin lähtenyt reissuun Kuusamosta. 

Aamu-aurinkoa moottoritiellä.

Vihdoinkin yöpaikassa.. aamiais-aikaan.

Ehdimme ottaa aamupalan ja suihkun, ja nukkua kolme tuntia, kun olikin jo Check-Outin paikka. Ekan päivän hienoimmat bongaukset olivat uusi GT-R Nissan ja yöllä moottoritiellä meidät erittäin reipasta vauhtia ohittanut 2012-mallinen Porsche 911. Täytyy kyllä todeta, että matkailu avartaa, loppuosa reissua menikin sitten rauhallisemmissa merkeissä, siitä myöhemmin. Ja mitäkö tuotiin? 

Niitä voi ihailla tästä osoitteesta : 99 Import Oy