Autoleffojen valjut sankarit.

Tällainen aivopierun tyyppinen välimölähdys tähän väliin. FB:tä lueskellessani joku aiheellisesti mainitsi blogini totisuuden, missä oli kyllä hyvinkin oikeassa. Lomalta paluun jälkeinen viikko tahtoo aina olla aavistuksen totinen, syystä tai toisesta. Helppoa paluuta kotimaahan ei luonnollisestikaan piristänyt myöskään n. 15 minuuttia Tampereen kentältä pois päin ajettuani, kameratolppa, joka halusi ottaa minusta kuvan. En tosin tiedä miksi.. nopeus oli tällä kertaa ihan sallituissa rajoissa..

 Itse olen tässä viimeaikoina katsellut paljon erityyppisiä autoleffoja, enimmäkseen vähän vanhempia, ja miettinyt sitä ihanaa poliittista epäkorrektiutta ja pientä pilkettä silmäkulmassa, joka niissä vallitsee. Näyttelijät irroittelevat rooleissaan, ja pitävät hauskaa, ja se myös välittyy yleisölle. Kuka muistaa ensimmäisestä Kanuunankuularalli-elokuvasta Roger Mooren roolin Seymour Goldfarb juniorina, rikkaan suvun höyrypäisenä poikana, joka kuvitteli olevansa brittiläinen salainen agentti? Entäpä Raul Juliaa purukumirallissa italialaisena kilpakuljettaja Francona, miehenä joka haistoi kauniit naiset, ja opetti paljon italialaisesta ajamisesta? Olisi kauhean vaikea kuvitella nykypäivän näyttelijöiltä yhtä hyvällä tyylillä överksi meneviä suorituksia.

Tässä Franco kertoo italialaisesta ajamisesta.

Vaan nyt jätän koneeni rauhaan, ja lähden katsomaan jokkista!