maanantai 31. lokakuuta 2011

Nissan Juke, ruma ankanpoikanen.

Viimeisenä edullisista sporteista on vuorossa automaailman outolintu, Nissan Juke. Muotoilultaan keskustelua herättävä, ja 190 heppaisella 1.6-litraisella bensaturbolla varustettu kikotin on kyllä kieltämättä vähän erikoinen tapaus.
Auton ulkonäkö on kyllä sellainen, että voisi todeta sen olevan niin ruma, että se on jo oikeastaan hieno. Sisältä auto onkin perinteisempää nissanin playstation-sukupolven suunnittelemaa linjaa, mutta yllättävän laadukkaan-oloisesti toteutettuna. Olo on vähän kuin nykypäivän Mini Cooperissa, mutta korkeammalla.
Sporttimoodi päällä auto heräsi henkiin oikein mukavasti, ja tunnelma oli yllättävänkin urheilullinen. Meno oli tanakkaa ja varmaa, vaikka ajotie oli epätasainen ja liukas. Mikään super-raketti auto ei tunnu olevan, mutta voimaa pieneksi bensaturboksi on kuitenkin aika mukavasti. Voisi kuvitella, että tuolla koneella ja varustetasolla auto kävisi paremminkin kaupaksi, liekö myyjillä asenne kärsinyt poikkeavan ulkonäön takia, ja tuotteeseen ei itse uskota?  Vaikuttaisi vähän siltä, kun tämänvuotista autoa myydään esittelykäytöstä paikoitellen yli 5000 € alle listahinnan jo nyt. Toisaalta tämähän on ostajan etu tässä kohtaa, ja noin 22 000 € hintalapulla tuote on kyllä todellakin kohdallaan. Voisin jopa sanoa, että kohtuuhintaisten sporttien parasta antia hinta/laatu-suhteeltaan. Jos ulkonäkö ei okseta, kehoitan tutustumaan!
Kuvassa Nissanin pöhkö-osaston uusin aikaansaannos. GT-R:n tekniikka Juken kuorissa. Eihän tällaista hulluutta voi olla rakastamatta!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kaikenmaailman bensanimppaajia.

Meidän munasaabbi-projekti joutui vandalismin uhriksi. Joku viitseliäs oli bensanhimossaan viitsinyt kiivetä korkean häkkiaidan ylitse, penkoa pressuovisen hallin, ja murtaa saabin bensatankin luukun, jotta oli päässyt imemään bensat talteen. Oikeasti ei tiedä itkeäkkö vaiko nauraa moiselle viitseliäisyydelle. Voisin melkein luvata, että jos arvon varas toisi ehjän korkin bensatankkiin, niin ei tarvitsisi korvata niitä muutamaa bensalitraa, eikä tulisi edes turpaan. Mietityttää vaan, että olisikohan samat litrat voinut tienata pienemmällä vaivalla vaikka rehellisellä työllä?

Kuvassa rikoksen viaton uhri.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Suomalaisen autoilun ongelmia ja ratkaisuja.

Tapoihini ei kuulu laittaa tänne muiden kirjoittamaa materiaalia, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus, eli lainattu teksti kaverini FB-sivulta :

Suomalaisen autoilun ongelmia ja ratkaisuja

Hiilidioksidipäästöjä pitäisi vähentää
- Korvataan bensaa etanolilla, jotta kulutus nousee
- Rakennetaan liikennehidasteita, jotta kulutus nousee
- Sähköautoille dieselvero, ettei niitä kannata ostaa

Liikenneruuhkia pitäisi vähentää
- Lasketaan nopeusrajoituksia, että autot ovat pidempään teillä
- Rakennetaan uusia liikennevaloja pysäyttämään etenevät jonot
- Puolitetaan teiden kapasiteetit bussikaistoilla

Julkisten käyttöä pitäisi lisätä
- Tehdään julkisten käytöstä kalliimpaa kuin autoilu
- Tehdään julkisten käytöstä hankalampaa kuin autoilu
- Lakkoillaan vähän väliä, jolloin pääsee vain autolla

Autokantaa pitäisi uudistaa
- Nostetaan järkevien uusien käyttöautojen veroja tonneilla
- Verotetaan uusien autojen käyttöä enemmän
- Viedään bensaverolla viimeisetkin autoilijan rahat

Autoilu on ylipäätään Euroopan kalleinta
- Satelliittiseurannalla lisämaksua ajokilsoista
- Verotetaan kaikkia ei-bensa-autoja dieselverolla
- Nostetaan polttoaineiden hintaa vielä vähän





Voisikohan joku vihdoin myöntää rehellisesti ääneen, että näillä maksuilla ei ole juurikaan tekemistä ympäristön kanssa, vaan valtion rahankeruun kanssa. Muuta väittävien kehoitan ottamaan pään pois kannikoiden välistä ja avaamaan silmänsä. On kauhean ikävää, että epätrendikästä harrastustamme saa lyödä kuin mätää kukkoa.



tiistai 18. lokakuuta 2011

Jos rakennat superauton, anna sille kunnon nimi!

Viimeaikoina on putkahdallut julkisuuteen kaikenkirjavia superautoja, joita aioitaan valmistaa pieniä eriä. On Rimac Concept One, Vygor Opera, Genty Akylone, MaRussia B 1, jne. Yksi asia minua häiritsee näissä tuotoksissa, vaikka ne ovatkin varmasti nopeita ja persoonallisia. Autojen nimet. Valmistajat, MITÄ TE OIKEIN AJATTELITTE?

Superautolla kuuluu olla nimi joka jää mieleen, ja lyö vasten kasvoja, kuin raivostunut Rocky Balboa. Rimac Concept One kuulostaa joltain uudelta laihdutusohjelmalta, Vygor Opera kuulostaa lähinnä brutaalilta nyky-oopperamusiikin tuotokselta, Genty Akylone kuulostaa miesten alapesuun suunnatulta välineeltä, ja MaRussia B1 kuulostaa lisäproteiinivalmisteelta. Ainoa uusi tulokas, joka kuulostaa yhtään miltään on RSC Predator GT. Predator. Nimestä tulee heti mieleen örkki joka pisti arnoldin taisteluryhmää käkeen samannimisessä elokuvassa. Siinä on munaa heti alusta asti. Vaarallisuutta. Karismaa. Asennetta. Kaikkea mitä superauton nimessä kuuluu olla.

Väitän, että jos Koeniggssegg olisi nimennyt aikaisemmat mallinsa yhtä tehokkasti kuin tämän uuden Ageran, olisi merkki yhtä tunnettu kuin Pagani. Pagani on ainoa ns. uusi merkki superautojen eliitissä jonka kaikki tuntee, ja se ei ole sattumaa. Pagani Zonda, jää mieleen, eikö totta? Kuulostaa maskuliiniselta. Voisi olla vaikka hieno asemalli? Entäpä tämä uusi mallinimi? Huayra? Sehän kuulostaa siltä, että se pitää lausua huutaen, niinkuin Metallica ko. bändin fanien keskuudessa. Härmäläisittäin, HUORRRRRRA!!! . Sanan lausuntamuoto on antaa sille vähän kyseenalaisen merkityksen täällä meillä, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö siinä olisi asennetta.

Mitä tästä opimme? No emme mitään, paitsi jos olet superautojen pienvalmistajaksi aikova. Neuvoni siihen on, aloita nimestä.

Tässäpä teaseri RSC:n sivuilta. Oli totta tai ei, niin nimi ja asenne on ainakin kunnossa.
(http://rotarysupercars.de/)


Giulietta, upea kuin Uma Thurman?

Tällä kertaa näppärissä pikkusporteissa vuorossa auto, jonka ei periaatteessa koeajettuna versiona kuuluisi edes olla aiheena, koska 120 heppainen 5-ovinen hatchback on kuitenkin jotain muuta. Valitettavasti neliapilaa tai 170-heppaista ei ollut paikalla kun minulla oli mahdollisuus autoa testata, joten saa luvan kelvata, ja sitäpaitsi, se on Alfa Romeo.

Alfa Romeo on siitä hieno merkki, että se herättää aina tunteita. Alfoista ei koskaan puhuta kuten mondeoista, vectroista tai almeroista. Niistä väitellään, niitä ihaillaan ja niitä vihataan. Itse suhtauduin Giuliettaan vähän skeptisesti, koska 159 oli tuottanut hienoisen pettymyksen sellaista testatessani. Auto oli upea, ja laadullsiesti valovuoden edellä aikaisempia malleja, mutta jotenkin se tuntui kasvaneen liian aikuiseksi. Sen ohjaustuntuma oli saanut aavistuksen audimaista tuntua, kokemuksen ollessa seesteinen, eikä niin leikkisä kuin esimerkiksi vanhassa 156 alfassa. Nämä tunnelmat olivat mielessäni kun kapusin autoon sisään.

Giulietta ei onneksi pettänyt. Autosta välittyi vielä alfamainen tempperamentti vaikka viimeistely olikin laadukkaalla tasolla. Poikkeuksena paria fiatilta lainattua katkaisijaa ja yksityiskohtaa, kuten peilien säätönappi. DNA-kytkin dynaamiselle, ja meno alkoi olla oikeasti hauskaa, vaikka voimaa puuttuikin. Tässä oli pitkästä aikaa golf-kokoluokan auto, joka selkeästi tykkäsi, että sillä ajetaan. Auto ei missään nimessä ollut täydellinen, mutta se oli hyvä osoitus siitä, että ns. tavallisenkaan version ei tarvitse olla arjen harmaa, ja sen voi tehdä tyylillä. Uskoisin, että alle 30 000 € sporteissa se 170-heppainen versio enemmän kuin puolustaa paikkaansa. Vanhana automyyjänä uskoni alfaan ei ole aina ollut erityisen korkealla, mutta jos laadun tuntu yhtään antaa osviittaa, niin nyt alfa on iskenyt kovan kortin pöytään, kerrassaan kaunis auto, jossa on persoonaa, ja joka saattaa jopa selvitä pitkän ajan ilman hinausta. Tässäpä lopuksi vielä Uma Thurman ja Alfa yhdessä, jotta kauneus ei unohtuisi.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ajajan auto!

Viimeaikoina verenpainetta on nostanut termin "ajajan auto" viljely ihan vääränlaisissa yhteyksissä. Mikä sitten on ajajan auto? Mitä termillä tarkoitetaan? Minäpä kerron nyt mielipiteeni, ja vaikka se onkin vain minun mielipiteeni, niin olen silti oikeassa, turha ämpyillä siellä takavasemmalla.

Ajajan auto tarkoittaa mielestäni autoa, jota on palkitseva ajaa. Sen ajaminen on puhdas kokemus, se vangitsee kuljettajan nauttimaan ominaisuuksistaan, ja palkitsee osaavan kuljettajan. Se aiheuttaa sanoinkuvaamatonta onnistumisen tunnetta, nauttimista vauhdista, nauttimista mutkista, nauttimista liikkeestä ja luonnosta. Jotkut autot jopa onnistuvat lähes kaikissa noista kohdista. 

Ajajan auto voi olla pieni ja ei niin tehokas, kuten alkuperäinen mini cooper on nykypäivän mittapuulla, se voi olla iso ja lihaksikas, kuten uusi Boss 302 Mustang, tai se voi olla vaikka tavallinenkin auto, kuten vanha Mazda 3 GT. Kyse on siitä, että ajaminen tuntuu palkitsevalta kokemukselta. Todellisen ajajan auton määrittää se tunnetila mikä sitä käsitellessä syntyy, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko siinä supermoderni FSI-moottori, tuplatrubot, pystypiiput, ESP, DSC, KGB, taikka snorkkeli. Taikka pakaroita hierovat penkit. 

Mielestäni paras esimerkki edullisesta ajajan autosta on täysin mekaaninen kokemus, alkuperäinen Mazda MX-5. Se ei ole erityisen nopea, se ei ole monimutkainen eikä se ole kallis ja suuri, mutta se on upea kokemus ajaa. Kaikki hallintalaitteet tottelevat herkästi ja tunnokkaasti, tuntuma tiehen on mahtava, ja auto on käytökseltään ennalta-arvattava. Siinä ei ole mitään ylinmääräistä, mutta siinä on se tunne. Sama tunne löytyy eri muodoissaan eri laitteista, ja joissakin se ilmenee eri tavalla, mutta pohjimmiltaan se on sama. Se on yhteenkuuluvuuden tunne. Sitä tunnetta on turha etsiä jostain S-sarjan mersusta, Nissan Primera travellerista taikka siitä firman Audi A6 quattrosta, niitä ei ole suunniteltu sitä varten, niistä puuttuu intohimo, ne on vain varusteltuja kehonsiirtimiä paikasta A paikkaan B.

 Valitettavasti nykytrendien mukainen suunnittelu on sellaista, että ajajan autoista on tulossa yhä suurempi vähemmistö. Rehellisen tuntuman korvaa sähköinen tehostin, kaikki toiminnot säädetään jonkun i-driven välityksellä, vaihteistot on nopeampia ja muka nokkelampia kuin kuski itse, ja kaikkea vahtii siirtolohkareellinen elektroniikkaa, ja moottorina on joku pontikalla ja pyhällä hengellä tirisevä hybridi, joka luo fiilistä kuin märkä lapanen syksyn sateessa. Toivomus autonvalmistajille : Keep It Simple Stupid! Tehkää kevyt ja yksinkertainen auto, jossa on sopivan sporttisesti tehoa ja paljon fiilistä, ilman holhoavaa elektroniikkaa ja automatisoituja toimintoja, se saa olla vaikka vähän pelottava, kunhan siinä on luonnetta!

Ajajan auto yksinkertaisimmillaan : Mazda MX-5.
(kuva lainattu Mazdan esitteestä vuodelta 1995)

Jos ette ymmärtäneet mistä puhuin, teidän tuskin tarvitseekaan, mutta jos teille tuli sellainen tunne, että asiaan pitää saada selvyyttä, suosittelen testaamaan jotain näistä autoista : Mazda RX-8, Mazda MX-5, Honda Integra Type R, Renault Clio Williams, Peugeot 205 GTi, VW Golf GTi mk1, Porsche 944, BMW M3, Lancia Delta HF Integrale, Subaru Impreza Sti, Mitsubishi Lancer Evo, Fiat Panda Sport 100, Mini Cooper S (vanha taikka uusi), taikka lähes mikä tahansa voimakkaampi Alfa Romeo. Nämä valittu esimerkeiksi siksi, että ne on tavallisenkin ihmisen saatavilla, jopa täällä sarvikuonojen maassa. 

maanantai 3. lokakuuta 2011

Nokkela, nopea, näppärä, ja perinteinen? : VW Polo GTI DSG

Persoonallisien sporttien listalla ulkoiselta olemukseltaan ehkä tylsimpänä, tuli kokeiltua VW Polo GTI:tä DSG-vaihteistolla. VW Polo GTi on ulkoasultaan ja ensivaikutelmaltaan lähempänä alkuperäistä GTi-Golfia, kuin itse Golf Gti. Auto on nopeasti arvioituna lähellä Golf III:n mittoja, ja tyyli on sekoitus alkuperäistä GTi:tä ja tylsää tavis-poloa. Tulos on silti yllättävän onnistunut. Ajamani yksilö oli ruutukuvioiduilta penkeiltään keskivertoa pirtsakamman näköinen VW-konsernin tuote. En ole pitkään aikaan jaksanut kiinnostua mistään ko. konsernin tuotteesta, niiden ollessa hyvin tehtyjä, joskin mielikuvituksettomia, persoonattomia ja yllätyksettömiä. Varmasti ihan hyviä, mutta melkoisen värittömiä.

Polo on kuitenkin poikkeus. Autosta välittyi pirteä tunnelma, ja pieni turbomylly tuntui vastaavan iloisesti kaasuun, ja auto tuntuu muutenkin hauskalta käsiteltävältä. Sitä voi heittää mutkaan ja se vastaa hyvin ohjausliikkeisiin. Siinä ei ole oikeastaan mitään isompaa vikaa jos ei muotoilua lasketa tylsäksi. Paitsi DSG. Se on upea vaihteisto, vaihtaa nopeammin kuin ihminen, säästää kulutuksessa, mutta se vähentää ajokokemusta. Tämä ei ole järkeen ja tilastoihin perustuva juttu, vaan tunteeseen. DSG on vähän kuin hich tech - juoksumatto, voit seurata suoritustasi ja tehostaa sitä saaduilla tiedoilla, mutta se fiilis vaan ei ole sama kuin siinä, että juokset tuolla ulkona luonnon tuoksuessa nenääsi ja tuulen ja sateen haitatessa menoasi. Mielestäni kyse ei ole niistä voitetuista desilitroista kulutuksessa, taikka pärjätyistä kymmenyksistä vaan ajamisen mukaansatempaavuu-desta, siitä tunteesta, ja juuri siitä jää jotain puuttumaan.

Polo on toisaalta hyvä auto, mutta on turhauttavaa huomata, että nykytrendin mukaiset parannukset ovat tehneet siitä auton, joka vain hetkittäin muistuttaa siitä, että se olisi voinut myös olla todella hyvä. Autoa latistaa myöskin sen hinta, vajaat 30 000 € , kun maalikolle samannäköisen perus-polon saa halvimmillaan reilun 15 000 € hintaan.

Konttori kunnossa, retroraidat rokkaa, mutta golfpallopäisen kepin tilalla kummittelee ilonpilaaja...
(kuva lainattu osoitteesta : (http://www.gotbroken.com)